Kevään tulva koskee muitakin kuin jokia.
Kevään se jokin tulvii yli äyräittensä vapun tienoilla
Joku odottaa, kun toinen on jo perillä.
Kaikki ovat silti tavalla tai toisella innoissaan.
Uusia lupauksia tehdään eikä kevyt kevätilma tukahduta kenenkään toiveita.
Vesilinnut pärskivät, ihmisten tavoin, autuaan tietämättöminä kesänjälkeisestä sorsastuskaudesta. Kevät on myös flunssan aikaa.
Minäkin olen innoissani. En missään tapauksessa ulospäin. Haluan tehdä kaikkea mitä minulle tarjoutuu, ja turhaudun koska fyysinen olemukseni kykenee siihen vain iltaisissa kuvitelmissani.
Tutkisin historiaa. Ei minusta kyllä ikinä historian tutkijaa tule, joten keskityn vain musiikkiin. Ei musiikillakaan elantoa kovin helposti saa mutta olen valmis ottamaan sen riskin.
Sen ja kirjoittamisen lisäksi voin kuvitella tekeväni vain liukuhihnatötä. Jääpähän aikaa ajatuksille. Se on tylsyyttä josta voin nauttia.
Olenkohan huono ihminen. En juuri ikinä sano mitään merkityksellistä. En edes sano mitä ajattelen.
Olen kuin kaksi eri henkilöä. Toinen heistä on harvalle tuttu ja useimmille etäinen, ja toista ei tunne edes ensimäinen.
Selittämättömiä ajatuksia ja tunteita. Ajatuksiani ei voi pukea sanoiksi sen enempää kuin monimutkaisia tunteitakaan.
Tarkoitan siis oikeasti pukea sanoiksi. On kuin yrittäisi maalata musiikkia, jolloin kaikki vain valitsisivat lempivärinsä eikä yksikään kuvaus juuri pätisi toisille ihmisille.
Ei kai minussa ole mitään järkeä. Olen kerran puhunut totta asioista. Unissani.
