Aika kirjoittaa tekstiä tajunnanvirrasta. Ottaa väreistä selvää.
Kirjoitin lauluun miten valo, on se joka antaa kaikelle värin mutta näyttää silti kaiken väärin. Alunperin siksi koska värin ja väärin näyttävät hyvältä yhdessä paperilla. Mietin itselleni ominaisesti sitä vasta jälkeenpäin. En tiedä miten kaiken pitäisi olla, mutta ei ainakaan näin.
Jonain aamuna herään kun kaikki näyttää kauniilta. Perkeleen valo... kusettaa meitä. Emme koskaan näe asioita niin kuin ne ovat. Ne ovat aina valossa. Lämmin, kylmä; kirkas, himmeä. Pimeässä ne asiat ovat olemassa vain kosketuksessa. Mistä minä tiedän millaisia ne oikeasti ovat.
Melankolia valtaa taas mielen. Nautin melankoliasta. Kaipuu menneeseen ja pitkät katseet syksyiseen horisonttiin ovat jotain mistä suomalainen sielu osaa nauttia. En pidä siitä uudesta ajatusmaailmasta jossa katseet luodaan kehitykseen. Se tekee surulliseksi. Olen yhteiskunnan jarru.
Oletko ikinä unohtanut että kaadoit teetä kuppiin ja se on kylmennyt pöydällä? Minä olen jo alkanut pitämään kylmästä teestä.
On helppoa myöhästyä jostain kun fokus on puoleksi otelaudassa ja puoleksi siinä minkälaisen veistoksen sillä haluaa ilmaan luoda.
Lainaan Zappalta termiä "air sculpture" jota hän käytti luonnehtiessaan musiikkia ja erityisesti kitarasooloja. En ole mikään virtuoosi mutta osaan hahmotella jo kuvien varjot haluamaani muotoon.
Siihen uppoaa ja on suuri harmi kun veistos on valmis.
Suu täynnä sammakoita on vaikea estää niitä välillä hyppimästä ihmisten naamalle. Lähinnä niiden joista pidän, jostain kumman syystä. Olen oppinut että on parempi vain olla hiljaa, sillä kun innostun liikaa muiden kiinnostus lopahtaa heti. Lamauttavaa.
Puhun harvoin mutta kun puhun se ei ole mitään small talkia. Case in point tämä teksti. Twitterissä julkaisisin aatteeni ja lisäisin perään #deep.
En ole hyvää seuraa juhlissa.
Miten ihmiset ovat niin mukavia. Minäkin yritän olla mukava ja ottaa toiset huomioon. Muserrun jos en onnistu siinä. Turhan usein siis. Tajuan mahdollisuuteni vasta jälkeenpäin. Enkä todellakaan lähetä mitään sydämellistä vibaa ympärilleni vaikka haluaisin niin itsestäni ajatella. Kateellisuus unelmieni minää kohtaan on toivottavasti tie kehitykseen.
Täällä minä taas jupisen itsestäni. Olen huonoin tyyppi kenet tunnen. En minä ainakaan haluaisi itseäni kuunnella. Teistä muista olisi mukava kuulla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti