Kaikki närästys ei johdu kahvista.

Kaikki kipu ei vahvista
Kaikki närästys ei johdu kahvista
On kipua määrätöntä,
Jonka turhuus ahdistaa

En minä siitä kärsi
En ehkä koskaan nähdä saa
Yksi merkki sitä aina todistaa

Missä kukaan ei tee mitään
Ääni kaikuu kovempaa kuin soi
Kellä unhoitukseen vaipunut
On viime aamun koi

Turhuuteen turhautuu hurskainkin
Ja putoaa päältä maan
Jäljelle jää usko vankin

Mieleni pimeyden olemukseen kuuluu
Se syö valon, äänen ja tunnon
Se mieleni ahdas, matta sametti
Syö hätäsoihdun tai huudon

Olen yksin siellä kunnes en ole enää vieras
Ja en enää häiritse seiniä
Pimeydelle vihdoin silmäni avaan

Kukaan ei itke jumalaa hiljempaa

Better now.

Koko huone värisee kiihkosta

On kuin kukaan tai mikään ei voisi hengittää ulos

Olet ympärilläni kuin kosketus joka ei koskaan laskeudu iholle asti

Kiusoitteleva, värisyttävä

Ja minä sinun keskelläsi

Ohjaan hiustesi päistä laskevat joet ohi pyöreiden rintojesi

Lasken utuisen silkin lantiotasi vasten

Ja kaikkeen tähän keväiseen raikkauteen herää lämpö, kuin se kaivattu kosketus

Silmäsi aukeavat ja katsot minuun kuin luonto katsoo kesään

Himoitsevin silmin,

Tulvivin join

Avoimin suin

Sumuisia näkymiä

Istun bussissa ja katson ulos
Mitä tuli tehtyä, mitä on vielä tulos

Näen sumuisia näkymiä
Kun yritän muistaa kaiken
Suruisia muistoja
Joita muistaa tahtois kai en

Ja kaikki mitä teen
Tuntuu sekoittuvan uneen
Näen kaulan ympärille
Kiristyvän köysipuneen

Pientä päätä vaivaa yksi suuri kysymys
Miks vaik yritän kaikkeni, jää vain pettymys

Työkin tuntuu että äyskäröisin tyhjäksi valtamerta
Pitäis äyskäröidä turhaan kokonaisen elämän verta

Kauniita sanoja

Olet kuin vesi
Kiehtova ja syvä
Kuin tyynellä säällä
Voin itseni nähdä

Ja kun et kerro mitään
Jätät arvailun varaan
Tulen surulliseksi
Koska surusi arvaan

Ja kuin auttaa voisin
Olla lämmin tuli
Ja lämmittää kätesi
Koleana iltana

Ja kuin naurusi soisi
Minun sieluni kirkossa
Sinun laulusi soisi
Siinä suruisessa konsertissa jossa

Kesä lähtee etelään
Viima ujeltaa oven raoista sisään
Lumi ei enää sula sadettuaan
Ja kuura kiiltää aamun valjettua

Jää

Tää paikka muistaa minut, kuin puu muistaa linnut

Se oksansa levittää, muttei ne jää.

Se olis kai tyhmää.

Jenni

Et sä paljoo työstövaraa mulle jättänyt
Ootan millon kerrot että sullon uus jätkä nyt
Ja vaikka ruokaa mulle laitat
Koen sydänalassani sinun hyvän suolan haitat

Ruokapöydässä vittuilet ja vittuilen takasi
"Syön mieluummin ulkona" "no tuu sit takas ennen kasii"
Punnitsen enää tässä hyvä versus pahaa
Oisko tämä viikonloppu ilman viinaa vai rahaa?

/Jenni olet ämmä, etkä kusipää
Jos et rakasta niin älä vittuillakses jää
Jos mun sydämeni vahingossa tarttui sun mukaan
Voisit palauttaa, ei sitä tahdo kukaan/

Tuijotan, sinun naama muuttuu irvokkaaksi
Iso koukkunokka silmiä on yhä kaksi
Niillä sä katsot mua halveksuen
Ootat että jotenkin tän homman kusen

Tiedän että sä et haluu mua satuttaa
Siksi roikotat niskasta kuin pentusutta
Olen joka vitun väliin tehny jotain väärin
Olen muumio, epäonnistumiseen mut kääri

/Vaikka toisinaan meillä oli kai ihan mukavaa
Sun aukon olis kai voinu täyttää kuka vaan
Jotenkin sä pystyt mua nyt sitten satuttaa,
Sängys se ei onnistunu ollenkaan/

Poltan sinun kuvasi ja sytytän sillä röökin

Olen juna raiteilla tuhoon, mustaa savua höökin

Ajan tuiterissa auton hankeen tien poskeen

Sitten mä uneksin et hyppään sillalta hyiseen koskeen

Ja kuinka sä sitten kaipaat mua...

Etkö sä kaipaa mua?