Kaikki kipu ei vahvista
Kaikki närästys ei johdu kahvista
On kipua määrätöntä,
Jonka turhuus ahdistaa
En minä siitä kärsi
En ehkä koskaan nähdä saa
Yksi merkki sitä aina todistaa
Missä kukaan ei tee mitään
Ääni kaikuu kovempaa kuin soi
Kellä unhoitukseen vaipunut
On viime aamun koi
Turhuuteen turhautuu hurskainkin
Ja putoaa päältä maan
Jäljelle jää usko vankin
Mieleni pimeyden olemukseen kuuluu
Se syö valon, äänen ja tunnon
Se mieleni ahdas, matta sametti
Syö hätäsoihdun tai huudon
Olen yksin siellä kunnes en ole enää vieras
Ja en enää häiritse seiniä
Pimeydelle vihdoin silmäni avaan
Kukaan ei itke jumalaa hiljempaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti